Pakolaisena pohjolassa
– Kun tapasimme, ei meillä ollut yhteistä kieltä. Nyt puhumme virallisissa asioissa ruotsia, kuhertelemme espanjaksi ja riitelemme suomeksi, Jaana Liukkonen ja Julio Peréz kertovat.
– Kun heräsin syyskuun yhdennentoista päivän aamuna vuonna 1973, aavistin että jotakin on tapahtumassa. Väkeä oli aamukuudelta liikaa liikkeellä. Menin työpaikalleni siviilirekisteritoimistoon Santiagon keskustaan. Kello kahdeksalta alkoi pommitus.
Näin muistelee Julio Peréz Chilen vallankaappauksen alkua, päivää jolloin Salvador Allende murhattiin ja sotilaat ottivat vallan käsiinsä.
– Pommitus ja ammunta kestivät kello kolmeentoista. Sitten kadulle ilmestyi tankkeja ja sotilaita. Valot ja sähköt oli poikki, mutta puhelin toimi, joten sain pidettyä yhteyttä vaimooni. Tunteet liikkuivat laidasta laitaan, emme tienneet mitä tapahtuisi. Kun läksimme työpaikalta, halasimme toisiamme. Monia työkavereitani en ole sen jälkeen nähnyt.
– Seuraavana päivänä alkoi suuri haravointioperaatio. Talo talolta etsittiin ja pidätettiin ihmisiä. Lähes 30 000 ihmistä kerättiin Kansallisstadionille. Siellä ei ollut ruokaa, ei vettä eikä mukavuuksia. Eikä tietoa mitä tapahtuisi. Ihmisiä hakattiin ja tapettiin.
Julio Perézin mukaan ihmisiä kerättiin mielivaltaisesti kuulusteluihin. Noin puoli miljoonaa chileläistä kulki kolmelle stadionille perustettujen keskitysleirien läpi. Pelko valtasi monet ja ihmiset ilmiantoivat toisiaan.
Allenden kannatus vuoden 1970 vaaleissa oli ollut 50% ja maassa oli vallinnut demokratia 40 vuoden ajan. Nyt kaikki muuttui jyrkästi.
– Allende ei ollut kommunisti, vaikka oikeisto hänestä yritti sitä tehdä. Hän ajoi maahamme pohjoismaista sosiaalidemokraattista yhteiskuntamallia. Allende kansallisti maan 80 suurinta yritystä, mikä koettiin Yhdysvaltojen sekä monien Euroopan maitten kannalta liian vaaralliseksi, sillä jos asiat olisivat Chilessä sen jälkeen menneet hyvin, olisi se ollut esimerkki omavaraisuuteen ja keskinäiseen yhteistyöhön muille Etelä-Amerikan maille ja siten kova isku Etelä-Amerikassa isännöiville kansainvälisille suuryhtiöille. Se oli vallankaappauksen todellinen syy.
Pidätyksen kauhut
Julio Perézin mukaan Chilen salainen poliisi ja sotilaallinen Condor -järjestö murhasivat chileläisiä koti- ja ulkomailla. Hän joutui itsekin keskitysleirille kolmeksi kuukaudeksi. – Jouduin vastakkain kuoleman kanssa. Minua pidettiin eri henkilönä, kutsuttiin toisen ihmisen nimellä. Minua kidutettiin monin tavoin, potkittiin ja lyötiin. Ruokaa tuotiin eteen, mutta kun menin sitä ottamaan, niin turpiin tuli. Se oli hyvin raskasta aikaa ja jätti jäljet koko loppuelämäksi.
Julio Peréz todettiin syyttömäksi ja hän pääsi lopulta vapaaksi.
– Jouduin allekirjoittamaan paperin, jossa todistin ettei minulla ollut valittamista vankeusajasta. Lopuksi luvattiin, että seuraava pidätys on minun loppuni. En halunnut jäädä maahan ja pääsin perheeni kanssa kirkon avustuksella Argentiinaan.
Sotilasjuntan tietojen mukaan Chilen vallankaappauksessa kuoli 3000 ihmistä. Epävirallisten tietojen mukaan luku on 20 000. Kadoksissa on yhä 3000 chileläistä.
Julio Perézin matka jatkui Argentiinasta Romaniaan, jonka stalinistisessa ilmapiirissä hän ei pitkään viihtynyt. Hän muutti Saksan kautta Ruotsiin, jossa sai virallisen pakolaisen aseman. Perhe tuli perässä.
Julio Peréz pääsi Tukholmassa heti töihin, vaikkei osannut ruotsia. Myöhemmin selvisi, että työnteko olisi vaatinut oleskeluluvan, joka aikanaan tulikin. Hän on työskennellyt mm. kirjapainon latomossa sekä kymmenen vuotta salsamuusikkona.
– Ruotsissa on hyvä olla, mutta on surullista että elämäni ja urani kotimaassa katkesi tuolla tavoin. En tunne itseäni chileläiseksi enkä ruotsalaiseksi. Ainoastaan liikkeellä on hyvä olla.
Luokkaerojen maa
Julio Peréz tutustui kahdeksan vuotta sitten Jaana Liukkoseen. He asuvat Tukholmassa ja osan talvea Chilessä.
– Tilanne Chilessä on viime vuosina ollut rauhallinen. Mutta tulevaisuutta ei koskaan tiedä, Kauhajoelle vanhaa ystäväänsä tapaamaan tullut Jaana Liukkonen kertoo.
– Siellä ihannoidaan eurooppalaisia suorastaan häiritsevässä määrin. Blondina pääsen aina kaikkien jonojen ohi, ihmiset luulevat minua miljonääriksi ja ovat tulossa minulle töihin. Maassa on 15 miljoonaa asukasta, joista 6 miljoonaa asuu yhdessä laaksossa joka on täysi helvetti. Santiago on kontrolloimattomasti rakennettu kaupunki, jossa ihmiset asuvat pienissä lintuhäkeissä. He ovat vainoharhaisia, pelkäävät toisiaan.
– Chile on kastiyhteiskunta. Jos lähdet huonosta korttelista, niin pysyt siinä kastissa, jos synnyt rikkaaseen kortteliin, pääset minne vaan. Ilman suhteita siellä ei tapahdu mitään. Vaikka Chile on maanosansa kehittynein valtio, ei kolmanneksella sen asukkaista ole juuri mitään.
– Maaseudulla ihmiset ottavat sinut avosylin vastaan. Siellä eletään paljon tilapäistöillä ja uskolla. Pyhimyksen kuvia on joka paikassa. Mitä pohjoisemmaksi menee, sen ystävällisempää väkeä löytyy, mitä etelämmäksi, sitä enemmän saksalaisia, sen kalliimpaa ja kylmempää.
Chileläiset ovat myös hyvin tietämätöntä kansaa. Kouluissa opetetaan yhä diktatuurin ehdoilla ja kaikki koulut ovat maksullisia. Siellä opetetaan Euroopan historiaa, oma alkuperäisväestö, intiaanit, on kirosana. Heitä pidetään terroristeina, koska he puolustavat omia maitaan metsäyhtiöitä vastaan. Intiaaneja on noin 700 000 ja maan loppuväestö koostuu eri kansallisuuksista. – Olen aiheuttanut siellä hämmennystä kaivamalla ojaa. Paikalliset ihmiset eivät ole koskaan nähneet gringoa, joka pitää lapiota kädessään. -rk-
Syöminkien Yössä riittää säpinää ja herkkuja(28.08.2002)
Kotimaista pensasmustikkaa Ruokamessuilla(28.08.2002)
Villasta syntyy lankaa(28.08.2002)
Pakolaisena pohjolassa(28.08.2002)