Helle heikentää viljasatoja



Juhani Kurjenluoma tutkii lyhyeksi jäänyttä ohrantähkää.

Toukokuun runsaat sateet sekä kesän pitkään jatkuneet helteet ja kuivuus ovat haitanneet viljelyä. Kevätviljan kohdalla päästään tänä vuonna puoleen tai kahteen kolmasosaan odotetusta sadosta. Myöskään viljojen laatu ei ole kehuttava. Tosin turvemailla on mahdollisuus parempaan tulokseen. Syysviljojen osalta näkymät ovat paremmat. Rehuviljelyssä ensimmäinen sato onnistui, mutta toinen jäänee siitä puoleen tai kolmannekseen ja on huonolaatuista.
– Tämänvuotinen kylvökausi venyi kuukauden mittaiseksi. Kevään kylvöjä haittasi viime talven syvä routa. Sen sulamiseen olisi tarvittu sadetta aiemmin keväällä. Paikoittain kylvettiin jopa roudan päälle. Toukokuu taas oli sateinen ja viljaa jouduttiin kylvämään märkään maahan. Se näkyy laikkuisena kasvustona. Sitten alkoi pitkä kuiva kausi, eivätkä kasvit saaneet tarvitsemaansa vettä, selvittää Suupohjan maatalousoppilaitoksen koulutusjohtaja Juhani Kurjenluoma.

Kuivuus vaikuttaa satomäärään, koska viljakasvi tuottaa silloin lyhyttä tähkää. Helteillä vilja taas kuivuu liian nopeasti. Kun lämpötila nousee yli 25 asteeseen, kasvi sulkee ilma-aukkonsa. Tällöin yhteyttäminen lakkaa ja jyvät jäävät pieniksi.
Kulunut kesä on ollut poikkuksellisen kuiva ja helteinen. Kesäkuun alusta elokuun alkuun ajoittunut kausi on kolmanneksi kuvin 1961-2006 välisenä aikana. Sadepäiviä rekisteröitiin Kauhajoen Kuja-Kokon alueella kesäkuussa viisi, joista kahden sademäärä oli lähes olematon. Heinäkuussa satoi kuutena päivänä, tosin mainittavasti vain kahtena. Lämpökäyrät sen sijaan pysyivät tasaisen korkeina.
– Rypsi on pärjännyt tänäkin kesänä hyvin. Se pääsee syvillä juurillaan veden luo. Tosin sen näkee vielä paikoin kukkivan, ei tiedä riittääkö niille lämpö syksyyn. Hyvin kosteaan maahan kylvetty kuminakin on mennyt hyvin, mutta kuivemmilla mailla kasvustot ovat vaihtelevia, Kurjenluoma sanoo. -rk-
Samassa lehdessä julkaistu jutut tästä aiheryhmästä:
Helle heikentää viljasatoja(11.08.2006)
Rekkanainen ruiskuttaa komeaksi(11.08.2006)
Markkinat Kasinolla(11.08.2006)