MM-RallyTeamin kuulumisia



Marko Mänty ja kartturi Tomi Kivilahti ovat kiertäneet ahkerasti talviralleja.

Joensuu
6.3.2010 Itäralli Joensuu. Marko Mänty kartturinaan Tomi Kivilahti sijoittuivat hienosti kolmanneksi Joensuussa ajetussa Itärallissa. Pari johti kisaa kolmen erikoiskokeen jälkeen. 2EK:lla vähän ennen maalia Mänty teki täydestä vauhdista 360 asteen käännöksen, josta onneksi selvittiin pienillä vaurioilla.
Reitti oli hieno mutta renkaat eivät tahtoneet toimia kunnolla koko päivänä, piti ajaa viimeiset pätkät renkaita säästellen. Lopputulokseen eli kolmanteen sijaan pitää olla silti tyytyväinen, kertoi kartturi Kivilahti. Palkinnoksi pari sai hienot videokamerat. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, koska auton tekniikka kesti nyt pitkästä aikaa koko kisan. Seuraava SM-ralli ajetaan Kouvolassa kesäkuun 12 päivä. Kilpailun ylivoimaiseen voittoon ajoi Kalle Pinomäki.

Rovaniemi
29.-30.1.2010 Arctic Lapland Rally, Rovaniemi. Jälleen oli vuosi vaihtunut ja uusi kilpailukausi MM-Rallyteamilla oli alkamassa. Aiemmista vuosista poiketen MM-rallyteam ei asettanut kaudelle suurempia suunnitelmia, niinpä SM-sarja ei ole kauden päätavoite. Tulemme kyllä ajamaan SM-sarjassa yksittäisiä kilpailuja ja mahdollisesti joitain kisoja ulkomailla kauden aikana!
Rovaniemen Arctic Lapland Rallyyn lähdettiin hyvillä mielin. Hondalla oli ajettu paljon testiä ja alustaa oli säädetty paremmaksi, josta suuri Kiitos kuuluu JMS-Tecnicin Juho Moisiolle. Nuotitus sujui ilman suurempia ongelmia ja urakkaa helpotti huomattavasti se, että reitti oli täysin sama kuin vuosi sitten, joten vanhat nuotit vain"päiviteltiin" kuntoon.
Kisa alkoi perjantaina kuudella pätkällä ja jatkui lauantaina myös kuudella ek:lla, jonka jälkeen voittajat olivat selvillä. Kilpailu alkoi teamin osalta kohtalaisesti, oltuamme kahden ek:n jälkeen kolmantena n.23 sekuntia kisan johtajaa, Kalle Pinomäkeä perässä, toisena oli tässä vaiheessa Vesa Hirvonen, josta Mänty&Kivilahti olivat n.sekunnin jäljessä!
Huollosta team lähti taistelutahtoa täynnä seuraaville kolmelle pätkälle! Ajo sujuikin siellä hienosti ja pari nousi toisiksi ohi Hirvosen ek3:sen jälkeen. Nelonen sujui ajollisesti ihan hyvin, mutta sieltä ei saanut kukaan aikoja, koska tulospalvelussa oli ongelmia, joten ek:lla 5, joka oli lähes 30km pitkä ek, koitti pari vielä kuroa Pinomäen johtoa kiinni! Pätkä tulikin hienosti, kunnes n.5km ennen maalia alkoi vaihdelaatikosta kuulua ikävää meteliä! Nelos-vaihteen rattaasta irtosi hampaita ja jouduimme hidastamaan vauhtia, koska pelkäsimme, että vaihteisto menee täysin jumiin yllättäen ja ajaudumme ulos tieltä. Pääsimme pätkän maaliin, mutta n.2 minuuttia kärkeä hitaampana. Mänty & Kivilahti joutuivat valitettavasti täyttämään keskeytysilmoituksen!

Lapua
21.2.2010 Lop-Rallispecial, Lapua. Vaihteisto oli saatu kuntoon Tunturi rallin jälkeen, joten MM-rallyteam päätti osallistua Lapuan Länsikylässa ajettavaan neljän ek:n mittaiseen pikku-ralliin! Kilpailu toimi samalla hyvänä testinä tulevaan Joensuun SM-ralliin, joka ajetaan maaliskuun alussa.
Kylmä keli, sekä liukas reitti pitivät jännityksen yllä loppuun asti. Ralli meni teamiltä hyvin, vaikka renkaat joilla ajoimme, eivät olleet parhaat mahdolliset lumiselle kelille. Silti Mänty & Kivilahti onnistuivat voittamaan oman luokkansa ja samalla yleiskilpailu sijoitus oli kuudes muutamasta liki tilanteesta huolimatta! Nyt MM-rallyteam tekee autoon muutamia pikku juttuja ennen Joensuun kisaa, jotta saisimme siitä vielä nopeamman ja voisimme taistella tosissamme etuveto-luokan voitosta. JH
Samassa lehdessä julkaistu jutut tästä aiheryhmästä:
MM-RallyTeamin kuulumisia(12.03.)